Yritys
Vuomet Oy:n historia juontaa juurensa 1990-luvun alkupuolelle, jolloin Reijo Vuoksenranta aloitti työnsä koneurakoinnin parissa. Kun aurausurakoita alkoi ilmaantua ensimmäisen oman traktorin myötä, tuli tarve löytää hyvä kalusto töitä varten. Mieleistä lumiauraa ei kuitenkaan löytynyt valmiina, joten Reijo päätti tehdä auransa itse. Vähitellen auroja alkoivat ostaa tutut auraajat ja pian urakoitsijat vähän kauempaakin.
Ensimmäinen 400 m2:n konepajahalli rakennettiin 1998 kotitilalle Keski-Suomeen Petäjävedelle Kuivasmäen kylälle. Yrityksen toimitiloja on sittemmin laajennettu vuosina 2004 ja 2020 sekä rakennettu osittain uudelleen vakavan tulipalon jälkeen vuonna 2011. Tänä päivänä Vuomet Oy:llä on käytössään noin 3000 m2:n toimitilat sekä koneet ja laitteet, jotka mahdollistavat tehokkaan ja nykyaikaisen laitevalmistuksen. Vuonna 2025 tehtiin yrityksen toimintahistorian suurimmat laiteinvestoinnit uuden robottiaseman hankinnan myötä.
Vuomet Oy perustettiin konepajatoimintaa varten vuonna 2000. Tuotanto oli aluksi pääosin metallialihankintaa muille, mutta myös Reijon suunnittelemia laitteita, etenkin lumiauroja, valmistettiin tarpeen mukaan muiden töiden ohessa. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopun taloudellinen lama kannusti keskittymään omien tuotteiden valmistukseen. VUOMET®-tuotemerkin tienhoitolaitteet ovatkin olleet jo pitkään yrityksen tärkeimpiä tuotteita ja ne ovat vakiinnuttaneet asemansa tienhoidon laitemarkkinoilla. Nykyisin valmistamme tienhoitolaitteita myös muille tuotemerkeille.
Reijo Vuoksenrannan oma tienhoitourakointi on jatkunut jo yli 30 vuotta. Lukemattomien aurattujen ja höylättyjen tiekilometrien ansiosta meillä on vahva näkemys siitä, millaisia laitteita tienhoidossa tarvitaan. Asiakkaidemme käyttäjäkokemukset ovat meille tärkeitä kehittäessämme tuotteitamme yhä paremmiksi. Oma innovatiivinen suunnittelu, jatkuva tuotekehitys sekä huippuosaaminen tuotannossa takaavat teknisen etumatkan ja korkealaatuisen tuotteen, joka on hintansa väärti – ja enemmänkin.
Luotettavuus valmistajana, toimittajana ja yhteistyökumppanina on meille avainasia. Teemme kaikki VUOMET-laitteet kuin itselle tekisimme.





